perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kotkaniemi lentoon

TIEDOTE: Kotkaniemelle siivet – museosta rakennetaan laajempaa kokonaisuutta

Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseota Luumäellä restauroidaan parhaillaan. Jatkossa museo ei ole enää Kotkaniemen ainoa vetonaula, vaan alueella voi nauttia ympäristöstä, palveluista ja tapahtumista. Kotkaniemi palvelee sekä paikallisia asukkaita että matkailijoita.

Tavoitetta tukemaan Kotkaniemi-säätiö on saanut rahoituksen ”Kotkaniemi lentoon” –hankkeelle, joka luo toimintamallin ja verkoston museon toiminnan käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Hankkeen projektipäällikkönä Kotkaniemi-säätiön palveluksessa on kesäkuun alusta aloittanut lappeenrantalainen Heini Kähkönen.

Museovirasto päätti lopettaa 2012 Kotkaniemen kotimuseon ylläpitämisen osana säästötoimiaan. Kotkaniemi-säätiö perustettiin 2013 ja sen aktiivisen vaikuttamistyön tuloksena aloitettiin 2016 Kotkaniemen remontti, jonka toteuttaa kiinteistön haltija Senaatti-kiinteistöt. Kotkaniemi-säätiö toimii jatkossa tiloissa Museoviraston vuokralaisena. Remontti valmistuu syksyllä 2017. 

Valtio maksaa peruskorjauksen, mutta ei näyttelyjen rakentamista tai ylläpitoa. Siksi tarvitaan laajaa yhteistyötä Kotkaniemen ylläpitämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Tavoitteena on rakennuksen ja alueen monipuolinen, museotoimintaa tukeva käyttö ympäri vuoden. Piharakennukset, puutarha ja ulkoalueet otetaan portaittain käyttöön. Toimintaan haetaan yrittäjiä ja yhteisöjä yhteistyökumppaneiksi. 

– Kotkaniemi paikkana on upea ja valtakunnallisesti ainutlaatuinen kohde. Hankkeessa haluamme tuoda alueelle museon lisäksi muutakin toimintaa, kuten tapahtumia, kokouksia, juhlia ja ympärivuotista elämää. Haluamme koko seudun ottavan Kotkaniemen omakseen. Uskon yhdessä tekemisen voimaan ja toimintaa lähdetään kehittämään vahvasti paikallisten yritysten, yhdistysten ja asukkaiden kanssa yhteistyössä, projektipäällikkö Heini Kähkönen toteaa.

Kotkaniemi on Suomi 100 -vuoden teemoissa oleellinen paikka Suomen itsenäistymisen historian kannalta ja Etelä-Karjalan kärkimatkailukohteita, joka ansaitsee uuden nosteen toiminnalleen. Toimiakseen kokonaisuus tarvitsee ympärilleen koko yhteisön tuen.

– Kotkaniemestä ja sen historiasta on tehty useita selvityksiä ja tutkimuksia. Nyt haluamme lähteä käytännön toimiin ja olla aktiivisesti yhteyksissä paikallisiin toimijoihin. Miten toiminta saadaan kannattavaksi ja keitä yrittäjiä sekä yhdistyksiä saadaan tiloihin toimimaan ensi vuodesta alkaen? Näitä kysymyksiä hanke ratkoo.




Kaikille avoimet ovet Kotkaniemessä (Lappeenrannantie 455, Luumäki) to 15.6. klo 14–18. Tilaisuuteen on ilmainen sisäänpääsy, tervetuloa! Tilaisuuden järjestävät Senaatti-kiinteistöt ja Kotkaniemi-säätiö. Paikalla Xamkin restaurointiopiskelijat keittämässä punamultamaalia ja säätiön kahvitarjoilu.

Lisätietoja: Heini Kähkönen / projektipäällikkö, Kotkaniemi-säätiö


heini.kahkonen@kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553


www.kotkaniemi.fi


Kotkaniemi lentoon -hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja P.E. Svinhufvudin Muistosäätiö, hankkeen toteutusaika on 1.1.2017 - 31.12.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti