keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kotkaniemi lentoon - kuulumisia syksyltä 2017

Kirjoitin tänne blogiin kesäkuussa ajatuksiani aloittaessani työt Kotkaniemi lentoon -hankkeen parissa. Jo heti työni aluksi olin huomannut Kotkaniemen merkittävyyden ja sen laajan skaalan tunteita, joita paikka ihmisissä herättää.

Nyt minulla on ollut ilo ja kunnia työskennellä Kotkaniemen parissa jo puolen vuoden ajan. On ollut antoisaa saada olla sellaisen työnantajan palveluksessa, jossa moni asia on vasta aluillaan, mutta samalla paljossa ollaan selvästi voiton puolella. Kotkaniemi-säätiön parissa vuosia pääosin täysin vapaaehtoisesti työskennelleet ovat tehneet valtavasti töitä sen eteen, että valtion toteuttama peruskorjaus Kotkaniemessä on toteutunut ja koko projekti on jo tässä vaiheessa, Kotkaniemi valmiina lähtemään omille siivilleen.





Tämä kulunut puolivuotinen on ollut antoisaa aikaa. Voin sataprosenttisesti allekirjoittaa lauseen ”ei ole kahta samanlaista päivää” mitä tulee omaan työkuvaani. Mieleenpainuvina asioina syksystä ovat jääneet mieleeni muun muassa se, että sain olla mukana juhlistamassa 100-vuotiasta Suomea järjestämällä Itsenäisyyssenaatin 100-vuotisjuhlaa Kotkaniemessä, Kotkaniemi-teemaisten yleisötilaisuuksien toteuttaminen ja peruskorjauksen valmistumisen seuraaminen. 




On ollut hienoa nähdä, että Kotkaniemi sekä Svinhufvudien historia kiinnostavat eri ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Syksyn 2017 aikana järjestämämme luento- ja keskustelutilaisuudet tavoittivat 136 yksittäistä kävijää. Kesäkuussa ja marraskuussa järjestetyissä avoimissa kummissakin Kotkaniemessä vieraili yli 200 ihmistä. Historia ja tarinat kiinnostavat ihmisiä. Vaikka ajat muuttuvat, tämä ei loppujen lopuksi muutu.

Kotkaniemi paikkana herättää ihmisissä paljon sympatiaa ja halua auttaa. Olen saanut työssäni paljon tukea eri tahoilta ja kiitos kaikille siitä jo tässä vaiheessa, vaikka projekti onkin vielä täysin kesken ja Kotkaniemen uusi tuleminen vasta tuloillaan. Syksyn aikana allekirjoitettiin sopimus siitä, että luumäkeläinen leipomo Satun Makiat aloittaa kahvilatoiminnan Kotkaniemessä. Kotkaniemen toimintaa tukemaan perustettuun neuvottelukuntaan saatiin jäseniksi useita kansanedustajia, järjestöjen edustajia ja muita merkittäviä tahoja. Nämä kaikki kertovat osaltaan yhteistyön voimasta ja ihmisten halusta olla tukemassa Kotkaniemen kehittymistä.




Laitoin viime viikolla sähköpostia kaikille, ketkä ovat syksyn 2017 aikaan ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita opaskoulutuksesta. Jos olet kiinnostunut opaskoulutuksesta, etkä ole vielä ilmoittanut, vielä ehtii laittamalla viestiä minulle. Opaspalvelut ovat tärkeä osa Kotkaniemen rakentumista ja tulevaisuuden turvaamista, siihen tarvitsemme laajan verkoston.

Kotkaniemen toiminnassa on mahdollista olla monin tavoin. Erilaisista tavoista tukea Kotkaniemeä tiedotamme pian lisää.

Lisäksi ensi kesää varten tiedoksi nämä ajankohtaiset asiat:

1. Puutarhapalstoille voi hakea viljelijäksi. Kotkaniemi-säätiö hallinnoi pientä hyötypuutarhaa, joka on restauroitu Kotkaniemen puutarhaan Ellen Svinhufvudin aikakaudelle. Jos haluat olla mukana tukemassa Kotkaniemeä viljelemällä hyötypuutarhassa omaa viljelypalstaasi, löydät hakemuslomakkeen täältä: KLIK. 
Puutarhan viljely on mahdollisuus olla tukemassa Kotkaniemen toimintaa vapaaehtoistyön kautta. Puutarhapalstat ovat viljelijöille ilmaisia ja jokainen saa itse päättää viljelysadon käytöstä haluamallaan tavalla.

2. Renkituvan pieni huone ja kaksi pihan aittaa ovat vuokrattavissa työskentely- ja myyntitiloiksi (esim. kädentaitajille). Täytä varauslomake täältä: KLIK. 

Tämä blogi on perustettu tiedottamaan Kotkaniemen peruskorjauksesta, ja koska peruskorjaus on päätöksessä, myös tämän blogin päivittäminen tässä mielessä päättyy. Jatkossa ajankohtaisia asioita päivitetään ensisijaisesti Kotkaniemen uudistettujen kotisivujen ajankohtaista-osioon sekä ensi vuoden puolella alkavan uutiskirjeen muodossa. Muistattehan seurata myös Kotkaniemeä Facebookissa sekä Instagramissa.

Mukavaa joulunaikaa kaikille Kotkaniemen ystäville,

Heini Kähkönen

projektipäällikkö / Kotkaniemi lentoon


heini.kahkonen(at)kotkaniemi.fi

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kotkaniemen peruskorjaus valmistunut

Kotkaniemen peruskorjaus on nyt valmistunut ja ensimmäisiä tilaisuuksia uusituissa Kotkaniemen tiloissa vietettiin marraskuun lopussa. Itsenäisyydentien avajaisten yhteydessä järjestetyissä avoimissa ovissa lauantaina 25.11. Kotkaniemessä vieraili yli 200 ihmistä ja Itsenäisyysenaatti 100 -vuotta juhlatilaisuudessa 27.11. oli lämminhenkinen juhlatunnelma. Kiitos mukana olleille!

Kotkaniemi-säätiöllä varsinainen työ on vasta aluillaan, sillä alkuvuoden 2018 aikana muun muassa Kotkaniemen museoesineet ja -huonekalut siirretään kotimuseoon varastosta takaisin, museonäyttely rakentuu uudelleen, kahvila sekä kokoustilat kalustetaan, kesäoppaat rekrytoidaan, kesän toiminta suunnitellaan kokonaisuudessaan ja Kotkaniemeä tuodaan tunnetuksi. Tulemme talven 2017-2018 aikana tiedottamaan lisää esimerkiksi oppaiden kouluttamisesta, kesän juhla-, kokous-, tapahtuma- ja myyntimahdollisuuksista Kotkaniemessä, museonäyttelyn ja kahvilan tulevasta tarjonnasta, puutarhapalstojen viljelystä sekä mahdollisuuksita olla tukemassa Kotkaniemi-säätiön toimintaa.

Jos haluat pysyä ajantasalla Kotkaniemen asioista, tässä muutama vinkki:
Kotkaniemi-säätiön Facebook-sivut
Kotkaniemi Instragramissa
Tilaa Kotkaniemen uutiskirje.

Kotkaniemi.fi -kotisivut avautuvat uusittuina ensi viikolla ja myös sitä kautta löytyy lisää tietoa Kotkaniemen kesästä 2018.


Lopuksi vielä tunnelmia 27.11. Itsenäisyyssenaatin 100-vuotisjuhlasta:


27.11.2017 oli P. E. Svinhufvudin johtaman itsenäisyyssenaatin asettamisen 100-vuotispäivä. Itsenäisyyssenaatiksi kutsutaan P. E. Svinhufvudin ensimmäistä hallitusta, jonka antaman itsenäisyysjulistuksen eduskunta hyväksyi 6.12.1917. Juhlatilaisuudella Kotkaniemi-säätiö halusi kunnioittaa 100-vuotiasta Suomen itsenäisyyttä ja P. E. Svinhufvudin muistoa itsenäisyyden merkkihenkilönä.




Tilaisuuden tarjoilut hoiti Kotkaniemen tuleva kahvilayrittäjä Satun Makiat. 



Tilaisuuden avasi Kotkaniemi-säätiön puheenjohtaja Hilkka Suoanttila.


Oikeusministeri Antti Häkkinen piti puheenvuoron oikeusvaltion haasteista eri aikakausina.


Lääninrovasti Heikki Svinhufvud puhui isoisästään presidentti P. E. Svinhufvudista.


Professori Martti Häikiö kertoi Itsenäisyyssenaatin merkityksestä ja taustoista.


Martti Häikiö ja Yrjö Castren keskustelivat Itsenäissyyssenaatin 1917 jälkeläisten sukutapaamisesta 2017.

Kansanedustaja Jukka Kopra toimii Kotkaniemen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja kertoi tilaisuudessa puheenvuorossaan Kotkaniemen tulevaisuuden näkymistä.


Juhlatilaisuudessa allekirjoitettiin Museoviraston ja Kotkaniemi-säätiön väliset yhteistyö- ja esineluovutussopimukset. Jatkossa Museovirasto toimii Kotkaniemessä valtion vuokralaisena, ja Kotkaniemi-säätiö vastaa kotimuseon museotoiminnasta sekä avoinnapidosta.

Kuvissa sopimuksia allekirjoittamassa Hilkka Suoanttila / Kotkaniemi-säätiön puheenjohtaja, Mari Kurkan / Kotkaniemi-säätiön asiamies, Elina Anttila / Suomen kansallismuseon ylijohtaja sekä Juhani Kostet / Museoviraston pääjohtaja.




Ohjelman päätteeksi kuultiin kantele-esitys Silja Kiurulta.




Kuvat:
Saija Räty / KaakonKantri

maanantai 20. marraskuuta 2017

Suomi100 Kotkaniemessä

Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlapäivä lähestyy. P.E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi peruskorjaus valmistuu joulukuuksi 2017, museonäyttelyn rakentuminen aloitetaan alkuvuodesta 2018. Museo ja kahvila tiloissa avautuvat yleisölle toukokuussa 2018, mutta juhlavuoden kunniaksi Kotkaniemi-säätiö haluaa osaltaan osallistua itsenäisyyden juhlistamiseen sekä itsenäisyysmies Svinhufvudin muiston kunnioittamiseen nyt itsenäisyyspäivän tienoilla.

Kotkaniemi-säätiö haluaa erityisesti nostaa esille päivämäärän 27.11.2017, jolloin vietetään P. E. Svinhufvudin johtaman Itsenäisyyssenaatin asettamisen 100-vuotispäivää. Itsenäisyyssenaatin asettaminen vuonna 1917 on tärkeä osa Suomen itsenäistymiseen johtanutta tapahtumien ketjua. Itsenäisyyssenaatti oli P. E. Svinhufvudin johtama itsenäisen Suomen ensimmäinen hallitus. Eduskunta hyväksyi hallituksen toimet itsenäisyyden toteuttamiseksi 6.12.1917. Kotkaniemi-säätiö haluaa kunnioittaa Suomen itsenäistymistä ja P. E. Svinhufvudin muistoa itsenäisyyden merkkihenkilönä Kotkaniemessä 25.11. ja 27.11. järjestettävillä tilaisuuksilla.




La 25.11. avoimet ovet klo 12.00-15.00

Luumäellä vietetään Itsenäisyyden tien avajaisia lauantaina 25.11. Osana tapahtumaa presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseossa Kotkaniemessä on kaikelle kansalle avoimet ovet klo 12-15.

Tervetuloa katsomaan miltä näyttää peruskorjatuissa, mutta vielä kalustamattomissa museotiloissa. Alkuvuodesta tiloissa alkaa museonäyttelyn rakentaminen, joten nämä ovat viimeiset kaikille avoimet ovet peruskorjauksen alla olleissa tiloissa. Seuraavaksi toivotamme yleisön tervetulleiksi Kotkaniemeen, kun museo ja kahvila avautuvat toukokuussa 2018. Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen. Paikan päällä on esittelijöitä Kotkaniemi-säätiöstä sekä restauroinnin tekijöitä (Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini). Löydät tilaisuuden myös Facebookista.



Ma 27.11. Itsenäisyyssenaatti 100v. kutsuvierastilaisuus

Kotkaniemessä järjestetään kutsuvierastilaisuus Itsenäisyyssenaatin muistoa kunnioittamaan maanantaina 27.11. Juhlatilaisuudessa on puheenvuorot oikeusministeri Antti Häkkäseltä, lääninrovasti Heikki Svinhufvudilta, professori Martti Häikiöltä sekä Kotkaniemen neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Kopralta. Kutsuvierastilaisuuden puheenvuorojen ja tilaisuuden sisällöstä tullaan jakamaan yleisölle muun muassa Kotkaniemi-säätiön kanavissa.

Lisää tietoa Suomen itsenäistymisen vaiheista löydät itsenäisyys100.fi -sivustolta.







tiistai 31. lokakuuta 2017

Kuulumisia Kotkaniemestä ensilumen aikaan

Marraskuu lähestyy ja samalla 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden huipentuma. Kotkaniemessä peruskorjaus alkaa olla viimeisiä silauksia vaille valmis. Museonäyttely rakentuu tiloihin alkuvuodesta 2018. Samoin kevään 2018 aikana tiloissa edessä on vielä kahvilatilojen ja kokoushuoneiden kalustaminen.


Jos haluat päästä kurkkaamaan Kotkaniemen valmiisiin tiloihin, kannattaa laittaa kalenteriin nämä tilaisuudet:

Ke 15.11.2017 Kotkaniemi tapahtumapaikkana
Ensin käymme klo 17 tutustumassa Kotkaniemeen paikan päällä (erityisesti tutustumme tapahtumajärjestäjiä kiinnostaviin tiloihin: pihapiiriin, renkitupaan aittoineen sekä kokoustiloihin). Sen jälkeen siirrymme Kahvi-Pakarille keskustelutilaisuuteen (alkaen klo 18). Mukana keskustelemassa on mm. Riitta Nevalainen / Luumäen Taitokeskus sekä Kulttuuripalvelu Kaiku. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi tänne kaikki paikalliset järjestöjen edustajat, asukkaat, yrittäjät ja muuten vain aiheesta kiinnostuneet! Minkälaisia mahdollisuuksia tarjoaa Kotkaniemen kesä 2018 käsityömyyjäisille, kylätapahtumille, kokouksille jne? Tarjolla on konkreettista tietoa Kotkaniemen puolelta tiloista ja ohjelmassa keskustelua kesän 2018 tapahtumatarjonnasta Luumäellä.
Tervetuloa! (huom! kahvitarjoiluja varten kerrothan etukäteen tulostasi: heini.kahkonen@kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553)

La 25.11.2017 Vietetään Itsenäisyyden tien avajaisia ja osana tilaisuutta Kotkaniemessä on kaikille avoimet ovet. Paikalla on peruskorjauksen tekoon osallistuneita kertomassa Kotkaniemen restauroinnista. Lisätietoa tulossa!


Entä miltä Kotkaniemessä alkaa nyt näyttää, kun peruskorjaus alkaa valmistua? Tässä värikästä kuvasatoa Kotkaniemestä 30.10.2017.














keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Satun Makiat Kotkaniemen kahvilayrittäjäksi

Luumäkeläinen kahvila Satun Makiat laajentaa kahvilatoimintaansa Kotkaniemen kotimuseon kahvilaan ensi kesänä.

P.E. ja Ellen Svinhufvudien kotimuseon peruskorjaus Luumäellä valmistuu syksyllä 2017 ja museo avautuu uudelleen toukokuussa 2018. Kotimuseon avajaisia vietetään 18.5.2018 ja samalla aukeaa myös paikan uusittu kahvila restauroituihin tiloihin. Satun Makiat ottaa haltuunsa Kotkaniemen kahvilapuolen ja Kotkaniemi-säätiö vastaan paikan muista tiloista.

Kotkaniemi-säätiö sekä Satun Makiat lähtevät yhteistyössä kehittämään Kotkaniemen kotimuseon kahvilatoimintaa historiaa, perinteitä ja paikallisuutta kunnioittaen. Kotimuseon ja kahvilan aukioloajat ensi kesää varten julkaistaan loppuvuodesta 2017. Yhteistyöllä Kotkaniemestä halutaan rakentaa kiinnostava ja laadukas kohde, jossa voi tutustua historiaan museonäyttelyn muodossa sekä samalla nauttia kahvilapalveluista, ympäröivästä luonnosta ja puutarhasta.

Kotkaniemi-säätiön tarkoituksena on Kotkaniemen tulevaisuuden turvaaminen. Parhaillaan käynnissä olevan kotimuseon peruskorjauksen toteuttaa ja rahoittaa valtio eli Senaatti-kiinteistöt oy. Tulevaisuudessa Kotkaniemen käytöstä, aukipitämisestä sekä museon ylläpidosta vastaa Kotkaniemi-säätiö, joka perustettiin 2013 Kotkaniemen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Leipomo Satun Makiat Oy on luumäkeläinen yritys, jonka omistaa Satu Neuvonen. Yritys perustettiin 1996. Nykyinen toimipaikka ja kahvilatoiminta alkoivat 2004 keväällä. Laajennuksen 2015 valmistumisen myötä toimintaan tuli lisänä lounastarjoilu. Tuotteisiin kuuluu laaja valikoima ruokaleivistä kahvileipiin ja konditoriatuotteisiin. Pääosin tuotteet noudetaan tai nautitaan suoraan kahvilasta, mutta lisäksi leipomon tarjontaa löytyy paikallisista ruokakaupoista. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 20 henkilöä.

Lisätietoja:

Satu Neuvonen / Satun Makiat
satunmakiat(at)elisanet.fi, puh. 0500 213 325

Heini Kähkönen / Kotkaniemi-säätiö
heini.kahkonen(at)kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553

Hilkka Suoanttila / Kotkaniemi säätiön pj.
hilkka.suoanttila(at)gmail.com, puh. 040 565 4462


www.kotkaniemi.fi
www.satunmakiat.fi

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kotkaniemi ennen ja nyt - syksyn 2017 tilaisuudet

KOTKANIEMI ENNEN JA NYT
- TERVETULOA SYKSYN YLEISÖTILAISUUKSIIN!

Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi avautuu peruskorjattuna Luumäellä toukokuussa 2018. Tervetuloa syksyn 2017 aikana näihin ilmaisiin yleisötilaisuuksiin kuulemaan lisää paikasta, sen tulevaisuudesta ja historiasta! 



Tilaisuuksilla haluamme tuoda Suomi 100v. juhlavuoden hengessä esille itsenäistymisen kannalta keskeisen henkilön P.E. Svinhufvudin perintöä, kertoa Kotkaniemen ensi kesästä ja uudelleen avautuvan kotimuseon mahdollisuuksista eri tahoille sekä antaa lisätietoa keväällä 2018 toteutettavasta opaskoulutuksesta. 

Kaikki tilaisuudet ovat ilmaisia ja kaikille avoimia! Toivotamme lämpimästi kaikki aiheesta kiinnostuneet mukaan kuulolle ja keskustelemaan!

ti 10.10.17 prof. Martti Häikiö – Itsenäisyysmies P.E. Svinhufvud / LUUMÄKI
Aika: klo 17.00-18.30 Paikka: Valtuustosali, Luumäen kunnantalo (Linnalantie 33). Luento, aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Ennakkoilmoittautuminen viim. pe 6.10.

ke 18.10.17 Kotkaniemen pihapiiri / LUUMÄKI
klo 17.00 alk. tutustuminen pihaan Kotkaniemessä (Lappeenrannantie 455, Luumäki)
klo 18.00-19.00 keskustelutilaisuus Kahvi-Pakarissa (Saarentie 1): hyötypuutarhan palstaviljely. Mukana asiantuntija Sanna Lento-Kemppi / ProAgria ja Kotkaniemen pihaurakoitsija Stonemason.
Ennakkoilmoittautuminen viim. to 12.10.

ti 7.11.17 FT Maritta Pohls – Ellen Svinhufvud Kotkaniemen emäntänä / LAPPEENRANTA
Aika: klo 17.30-19.00 Paikka: Kehruuhuone (Kristiinankatu 20), Lappeenranta. Luento, aikaa kysymyksille ja keskusteluille. Ennakkoilmoittautuminen viim. ke 1.11.

ke 15.11.17 Kotkaniemi tapahtumapaikkana / LUUMÄKI
klo 17.00 alk. tutustuminen Kotkaniemeen: renkitupa, metsä, pihapiiri, kokoustilat jne. oheispalvelut. Lisätietoja tilaisuudesta lähempänä. klo 18-19 keskustelutilaisuus Kahvi-Pakarissa. Ennakkoilmoittautuminen viim. to 9.11.

la 25.11.17 Itsenäisyyden tien avajaiset ja Kotkaniemessä avoimet ovet 
LISÄTIETOA TULOSSA!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset kaikkiin tilaisuuksiin:
Heini Kähkönen / Kotkaniemi-säätiö
heini.kahkonen(at)kotkaniemi.fi
puh. 040 522 7553
www.kotkaniemi.fi 

Tilaisuudet järjestää ”Kotkaniemi lentoon” -hanke”. Hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (Leader Länsi-Saimaa) ja P.E. Svinhufvudin Muistosäätiö.


Lopuksi vielä tämä tuore kuva Kotkaniemestä, josta näkyy kuinka peruskorjaus lähenee kovaa vauhtia valmistumistaan - kotimuseo on alkanut kuoriutua pressujen alta näkyville!




Kuva: Sirkka Svinhufvud

maanantai 11. syyskuuta 2017

Spiirat kohosivat Kotkaniemen katolle

Kotkaniemen peruskorjaus etenee kovaa vauhtia kohti valmistumistaan. Yksi virstanpylväs saavutettiin viime viikolla: Kotkaniemen katolle 81 vuoden tauon jälkeen nousivat näyttävät spiirat eli kattokoristeet. Etelä-Saimaakin uutisoi aiheesta, kun koristeita alettiin viime viikon keskiviikkona asentaa paikalleen. Loppuviikosta kaikki kuusi spiiraa kohosivat katolla kohti korkeuksia.

Tässä kuvia spiirojen pystyttämisestä. Kuvista lämmin kiitos Sirkka Svinhufvudille!








Kuvat:
Ylin kuva Heini Kähkönen, muut kuvat Sirkka Svinhufvud

-

Muokkaus 12.9.: Korjattiin spiirojen oikea lukumäärä viidestä kuuteen.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kesän kuulumisia Kotkaniemestä

Kesä etenee ja samalla lähestyy syksy sekä Kotkaniemen peruskorjauksen valmistuminen.

Kotkaniemen kotimuseon näyttelysuunnitelma valmistui toukokuussa Lappeenrannan museoiden ja Kotkaniemi-säätiön yhteistyönä. Museonäyttely rakentuu valmiisiin tiloihin Kotkaniemeen talven 2017-2018 aikana. Näyttelysuunnitelmaa tehtäessä kokeiltiin täysin uudenlaista lähestymistapaa, jossa hyödynnettiin Lappeenrannan museoiden henkilökunnan omaa asiantuntijuutta yhdistettynä ulkopuolisen projektin apuun. Näyttelysuunnitelman tekoon projektityöntekijäksi palkattiin Sinikka Myyrä, joka työskenteli Lappeenrannan museoiden tiloissa Kotkaniemi-säätiön tilauksesta. Kokeilu toimi loistavasti ja kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä suunnittelutyön lopputulokseen. Lisää näyttelysuunnitelman teosta voit lukea Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kesäkuisesta Kulttuurin teemauutiskirjeestä täältä: KLIK!

Kotkaniemen rakennustyömaalla työskennellään peruskorjauksen parissa läpi kesän. Tässä muutamia kurkistuksia Kotkaniemen tiloihin ja kovaa vauhtia valmistuvaan peruskorjaukseen kesä- ja heinäkuulta. Heinäkuun kuvista lämmin kiitos Sirkka Svinhufvudille!


Kesäkuu:








Heinäkuu:







Kuvat:
Sirkka Svinhufvud
Heini Kähkönen

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kotkaniemi omille siivilleen

Olen nyt parin viikon ajan työskennellyt P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen parissa ja ehtinyt huomata jälleen kuinka paljon tunteita, ajatuksia ja toiveita paikkaan liittyy. Hankkeet ja projektit jäävät helposti etäisiki ja koko työn punainen lanka voi hukkua hanketeknisten viilailujen taakse. Työskentelen Kotkaniemeä kehittävässä EU-rahoitteisessa ”Kotkaniemi lentoon”-hankkeessa, mutta asiaan liittyy itsellänikin muitakin mietteitä kuin liiketoiminnallisuuden ja matkakohteen kehittäminen, joten haluan avata näitä ajatuksia.

Ensin kelaan muutamia vuosia taaksepäin. Olen tuore maisteri, muistaakseni on vuosi 2012 ja työskentelen Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla Etelä-Karjala-instituutissa. Olemme saaneet uudeksi johtajaksi Pertti Kolarin ja koko pieni työyhteisömme on innoissamme uusista tuulista sekä Pertin halusta viedä eteläkarjalaista humanistista tutkimusta ja kulttuuria eteenpäin. Myöhemmin eräänä joulukuisena iltapäivänä kesken pikkujoulujen saamme ikäviä uutisia – Pertti on saanut vakavan diagnoosin. Hän kuitenkin jatkoi työssään tästä vielä pitkän aikaa, ja välillä kieltämättä ihmettelinkin, kuinka hän jaksoi työskennellä. Alkoi koko ajan olla enemmän selvää, että aikaa ei ole paljon, mutta Pertti halusi pitää lankoja käsissään ja viedä visioitaan eteenpäin. Tahto tehdä töitä oli suuri.

Vapaa-ajalla Pertti oli aktiivinen Kotkaniemen puolestapuhuja ja oli perustamassa vuonna 2013 Kotkaniemi-säätiötä sen jälkeen, kun Museovirasto ilmoitti Kotkaniemen kotimuseon lakkauttamisesta. Myöhemmin jo muualla työskennellessäni luin lehdestä Hilkka Suoanttilan kauniin muistokirjoituksen Pertistä ja siitä miten ison työn hän Kotkaniemen eteen teki. Vielä viimeisinä hetkinään Pertti ehti olla Kotkaniemi-säätiön puheenjohtajana mukana allekirjoittamassa Museoviraston ja Senaatti-kiinteistön kanssa sopimuksen, joka käytännössä estin kiinteistön menon myyntiin.


Kotkaniemi-säätiö on tähän asti toiminut paljon vapaaehtoisvoimin. Paikallisesti siinä toimivat ihmiset ovat tehneet valtavasti töitä ruohonjuuritasolla – järjestäneet talkoita, käyneet neuvotteluja ja pitäneet kokouksia. Leaderista saadun EU-rahoituksen turvin minä pystyn nyt ensimmäisenä ihan täyspäiväisesti palkattuna reilun vuoden verran käyttämään työaikaani paikan toiminnan suunnitteluun.

Uutisista on voinut lukea, että Kotkaniemen kunnostetaan parhaillaan valtion toimesta miljoonaluokan budjetilla. Tämä on valtavan työvoiton saavutus ja hieno ele P.E. Svinhufvudin muistolle sekä Kotkaniemelle paikkana. Kun tarkkaan tehty ja historiaa viimeisen päälle kunnioittava restaurointi valmistuu, toimii Kotkaniemi-säätiö tiloissa Museoviraston vuokralaisena ja on vastuussa näyttelyiden järjestämisestä ja tilan hallinnoinnista.

Työ Kotkaniemen eteen ei siis ole vielä päätepisteessään. Tarvitaan vielä resursseja oppaiden palkkaamisen, esitteiden painamisiin, tiedottamistyöhön ja moneen muuhun käytännön asiaan. Säätiö tekee jatkuvasti valtavasti töitä Svinhufvudien kotipaikan säilyttämiseksi arvoisenaan kohteena. Tämä työ vaatii tukea. Kannattaa siis käydä katsomassa Kotkaniemen kotisivuilla oleva rahankeräys museotoimintaa varten - rahankeräys on voimassa syyskuun loppuun ja kaikille rahoille tulee edelleen vieläkin käyttöä. Keräyksen tiedot löytyvät tämän linkin takaa: KLIK.



Lopuksi on vielä todettava, että itse en ole ollut mitenkään erityisen kiinnostunut presidenttien historiasta ja tiedän, ettei moni ikäiseni valitse ykkösmatkakohteekseen presidentin kotimuseota. Minulle Kotkaniemestä on tullut myös itseäni koskettava, kun olen tutustunut sen monipuoliseen historiaan sekä nähnyt miten sydämestään moni on sen eteen töitä tehnyt. Paikka on ainutlaatuinen, hyvin säilynyt ja rikas historialtaan. Jos haluamme säilyttää omaa kulttuuriperintöämme ja kertoa siitä eteenpäin, tarvitaan tällaisia paikkoja.

Kotkaniemen tulevaisuuden turvaamiseksi kotimuseoon tarvitaan paikan henkeen sopien yrittäjiä kahvilaa pyörittämään, tuotteita myymään, kokouksia pitämään ja asiakaitaan tuomaan. Tarvitaan järjestöjä viljelemään Ellenin hyötypuutarhaa ja mainostamaan paikkaa omille verkostoilleen. Tarkoitus ei ole rikkoa paikan luonnonrauhaa tekemällä siitä massaturistikohdetta. Paikan historiallinen arvo on aina ykkösarvo. Kuitenkaan kaiken tämän pyörittäminen ei voi olla vain vapaaehtoisten harteilla. Siksi Kotkaniemi tarvitsee laajempaa toimintaa ympärilleen pyöriäkseen.

Tämän verkoston kasaamiseksi minut on palkattu. Minulle saa soittaa, laittaa viestiä tai tulla käymään toimistollani Luumäen kunnantalolla. Tulen järjestämään Kotkaniemeen liittyviä tilaisuuksia syksymmällä yhdessä erilaisten paikalliset yrittäjät ja asukkaat tuntevien ihmisten kanssa. Lauantaina 1.7. säätiö on mukana Risulahden kyläpäivässä kertomassa omalla pisteellään Kotkaniemen kuulumisia, tervetuloa sielläkin jutustelemaan.

Heini Kähkönen
projektipäällikkö / Kotkaniemi lentoon


heini.kahkonen(at)kotkaniemi.fi
puh. 040 522 7553

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Kotkaniemi lentoon

TIEDOTE: Kotkaniemelle siivet – museosta rakennetaan laajempaa kokonaisuutta

Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseota Luumäellä restauroidaan parhaillaan. Jatkossa museo ei ole enää Kotkaniemen ainoa vetonaula, vaan alueella voi nauttia ympäristöstä, palveluista ja tapahtumista. Kotkaniemi palvelee sekä paikallisia asukkaita että matkailijoita.

Tavoitetta tukemaan Kotkaniemi-säätiö on saanut rahoituksen ”Kotkaniemi lentoon” –hankkeelle, joka luo toimintamallin ja verkoston museon toiminnan käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Hankkeen projektipäällikkönä Kotkaniemi-säätiön palveluksessa on kesäkuun alusta aloittanut lappeenrantalainen Heini Kähkönen.

Museovirasto päätti lopettaa 2012 Kotkaniemen kotimuseon ylläpitämisen osana säästötoimiaan. Kotkaniemi-säätiö perustettiin 2013 ja sen aktiivisen vaikuttamistyön tuloksena aloitettiin 2016 Kotkaniemen remontti, jonka toteuttaa kiinteistön haltija Senaatti-kiinteistöt. Kotkaniemi-säätiö toimii jatkossa tiloissa Museoviraston vuokralaisena. Remontti valmistuu syksyllä 2017. 

Valtio maksaa peruskorjauksen, mutta ei näyttelyjen rakentamista tai ylläpitoa. Siksi tarvitaan laajaa yhteistyötä Kotkaniemen ylläpitämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Tavoitteena on rakennuksen ja alueen monipuolinen, museotoimintaa tukeva käyttö ympäri vuoden. Piharakennukset, puutarha ja ulkoalueet otetaan portaittain käyttöön. Toimintaan haetaan yrittäjiä ja yhteisöjä yhteistyökumppaneiksi. 

– Kotkaniemi paikkana on upea ja valtakunnallisesti ainutlaatuinen kohde. Hankkeessa haluamme tuoda alueelle museon lisäksi muutakin toimintaa, kuten tapahtumia, kokouksia, juhlia ja ympärivuotista elämää. Haluamme koko seudun ottavan Kotkaniemen omakseen. Uskon yhdessä tekemisen voimaan ja toimintaa lähdetään kehittämään vahvasti paikallisten yritysten, yhdistysten ja asukkaiden kanssa yhteistyössä, projektipäällikkö Heini Kähkönen toteaa.

Kotkaniemi on Suomi 100 -vuoden teemoissa oleellinen paikka Suomen itsenäistymisen historian kannalta ja Etelä-Karjalan kärkimatkailukohteita, joka ansaitsee uuden nosteen toiminnalleen. Toimiakseen kokonaisuus tarvitsee ympärilleen koko yhteisön tuen.

– Kotkaniemestä ja sen historiasta on tehty useita selvityksiä ja tutkimuksia. Nyt haluamme lähteä käytännön toimiin ja olla aktiivisesti yhteyksissä paikallisiin toimijoihin. Miten toiminta saadaan kannattavaksi ja keitä yrittäjiä sekä yhdistyksiä saadaan tiloihin toimimaan ensi vuodesta alkaen? Näitä kysymyksiä hanke ratkoo.




Kaikille avoimet ovet Kotkaniemessä (Lappeenrannantie 455, Luumäki) to 15.6. klo 14–18. Tilaisuuteen on ilmainen sisäänpääsy, tervetuloa! Tilaisuuden järjestävät Senaatti-kiinteistöt ja Kotkaniemi-säätiö. Paikalla Xamkin restaurointiopiskelijat keittämässä punamultamaalia ja säätiön kahvitarjoilu.

Lisätietoja: Heini Kähkönen / projektipäällikkö, Kotkaniemi-säätiö


heini.kahkonen@kotkaniemi.fi, puh. 040 522 7553


www.kotkaniemi.fi


Kotkaniemi lentoon -hanketta rahoittavat Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja P.E. Svinhufvudin Muistosäätiö, hankkeen toteutusaika on 1.1.2017 - 31.12.2018.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Telat pyörivät

Mitä tässä tapahtuu? (alla tulisi näkyä video - jos et näe videota, kokeile näetkö sen Facebookissamme)


Tässä painetaan uutta (vanhaa) tapettia Kotkaniemeen Ukko-Pekan työhuoneeseen Pihlgren ja Ritolan tapettitehtaallaViereisessä koneessa rullataan monelle tuttua Kiurujen yö –tapettia, joka oli painettu edellisenä päivänä. 

Tehtaan rotaatiopainokone on 1950-luvulta. Tapetin painamista varten on teetetty telat alkuperäisen mallin mukaan. Tapettikoneeseen voisi asentaa enintään 8 telaa, työhuoneen tapetissa tarvittiin pohjavärin lisäksi neljä telaa.

Seinässä ollut tapetti oli kulunut ja haalistunut, joten värejä palautettiin hieman kirkkaampaan suuntaan.  Painovärit tehdään tapettiliisteriin, johon sekoitetaan paikan päällä pigmenttejä tai valmiita väripastoja. 





Ensi viikolla painetaan Kotkaniemen salin harmaa kiekuratapetti ja verantahuoneen ruusutapetti.

Kiitokset aineistosta tehtaalla vierailleelle Selja Flinkille.