tiistai 18. lokakuuta 2016

Kotkaniemessä töissä

Kotkaniemen kunnostuksessa on mukana monta mukavaa ammattilaista. Kiinnostus remonttia kohtaan on myös ollut kiitettävää - jotain tullee tälläkin viikolla kansallisiin viestimiin näkyville.

Tässä pieni pätkä parin viikon takaa. (Yle/Olli Aimola)

Antaakseen omalta osaltaan edes hiukan työrauhaa Kotkaniemessä työskenteleville, blogi ei tällä viikolla vieraile työmaalla. Sen sijaan ääneen, tai oikeammin kuviin, pääsevät muut.

Kotkaniemen peruskorjauksen alkamisesta voi lukea Senaatti-kiinteistöjen uusimmasta Kontrahti -lehdestä tai tiedotteesta. Kotkaniemen rakennuttajahan on Senaatti-kiinteistöt ja Kotkaniemi-säätiön rooli on käyttäjä. Käyttäjän kannalta yhteistyö peruskorjauksessa on sujunut ainakin tähän mennessä oikein mallikkaasti, kiitokset siitä asianosaisille.

Kontrahti 3/2016

Elokuu ja peruskorjauksen avajaiset, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen instagramissa.

Yllä oleva kuva avajaisista on otettu Kotkaniemen salissa. Salin lattiasta oli ennen avajaisia jo poistettu siihen 30 vuotta aiemmin asennettu parketti. Avajaisissa käveltiin vielä tasoitteen päällä, jonka poistamisessa Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiinin tekijöillä on sittemmin ollut melkoinen työ. Kymen Karmiinin sivuilta löytyy muuten myös referensseistä kuvia Kotkaniemestä.

Kymen Karmiinin instagramista saa kuvaa tehdystä työstä. 

Oletteko nähneet tällaista hälytysjärjestelmää? Hälytysjärjestelmä löytyy Kotkaniemen keittiöpäädyn oven vierestä ja sen on asentanut Ukko-Pekan pojanpoika Jorma Svinhufvud. Onneksi Kotkaniemessä on toki myös sähkötoimiset hälyttimet vaikkakin sähkökatkoksen sattuessa tämä on aika varmatoiminen. 
Kotkaniemen peruskorjauksen rakennusurakoitsija on LMK Lappeenranta Oy, LVI-urakoitsija on Mäntyharjun LVI Oy ja sähköistyksen toteuttaa Etelä-Saimaan Sähkötyö Oy.  Ikkunankorjauksesta ja restaurointitöistä vastaa siis jo äsken mainittu Restaurointiosuuskunta Kymen Karmiini. Kun mukaan lasketaan vielä mm. kaikki suunnittelijat ja rakennuttajakonsultti, on Kotkaniemen työmaakokouksissa usein mukana aikamoinen määrä ihmisiä. Projekti on kuitenkin sen verran suuri, että hyvä tiedonkulku on töiden kannalta aivan oleellista.


Rakennesuunnittelu Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy:n Sami Suomela on kuvannut Kotkaniemen työmaata rannan puolelta puutarhasta käsin.

Syksyisen auringonlaskun myötä kiitokset kaikille Kotkaniemen ahertajille ja kaikille teille, jotka jaksavat olla kiinnostuneita tästä meille niin tärkeästä talosta. Palataan!

kuva Sirkka Svinhufvud

p.s. Vielä ehtii mukaan, jos yrittäjyys Kotkaniemessä kiinnostaa. Jos et ehtinyt paikalle 29.9. Luumäen kunnantalolle, mutta olet kiinnostunut yritystoiminnasta päärakennuksen keittiöpäätyyn valmistuvassa kahvilassa ja nykyaikaisessa valmistuskeittiössä, ota yhteyttä Elina Lyijyseen, elina.lyijynen@luumaki.fi tai puh. 040 712 3986.

torstai 6. lokakuuta 2016

Aika vierii...

Työt Kotkaniemessä edistyvät tasaisesti. Ainakin näin ulkopuolisen silmin. Kovasti remontti tuntuu myös kiinnostavan ja hyvä niin. Tässä yksi uusimmista Ylen jutuista. 

Sisätilat on remontin alusta asti jaettu kahteen osaan - siis remontin toteuttamisen kannalta. Uusia väliseiniä ei sentään ole rakennettu tai ovia laitettu umpeen. Laitan tähän alle kuvan hiukan selventämään tilannetta, vaikka oheinen pohjapiirros ei olekaan se viimeisin versio.

Vasen pääty on kahvilaa - oikea museota.


Toisessa päässä (oikealla) taloa remonttia tehdään hyvin hienovaraisesti vanhaa säästäen. Maalia hiotaan kerros kerrokselta, ja remontissa vältetään uusien reikien tekemistä kattoihin tai seiniin aina kun mahdollista. Kaikki vanha, jos vain voidaan, jätetään paikalleen. Museohuoneista kun on kyse.

Toisessa päässä (vasemmalla) taloa tehdään (ja pitääkin reippaammalla kädellä). Tätä toista päätyä on nimittäin ennenkin remontoitu enemmän. Kun talo on palvellut kotina ja täysihoitolana vuodesta 1898 2000-luvulle asti, on keittiökin saanut kokea useita vaiheita. Nyt tuohon vanhaan Ellenin keittiöön rakennetaan kahvilatilat, ja samaan päätyyn, puutarhan puolelle, laitetaan myös nykyaikainen keittiö.

Tämä leivinuuni on Ellenin ajoilta. Sen kyljestä on purettu myöhemmin keittiöön tuodut sähkölaitteet,.

Tässä kuvaa 30-luvun kylpyhuoneen sisäseinästä ennen vaurioiden korjausta. Kylpyhuone purettiin remontissa kahvilan asiakastilojen tieltä. Kuten keittiökin, se oli vuosien saatossa kokenut monia muutoksia. Kivipesän päällä lienee ollut yksi tulisija, sillä talossa on aiemmin ollut yksi piippu enemmän. Pieni ovi vie Ellenin ja Ukko-Pekan makuuhuoneeseen.

Leivinuuni vasemmalla. Kuvassa näkyy molemmat vauriot, joita vesi on taloon tehnyt. Leivinuunin vieressä on ollut tiskipöytä (tuossa pienen ikkunan alla ja punaisen putkenpään kohdalla). Kauempana, suurennetun oviaukon takana näkyy 30-luvulla rakennetun kylpyhuoneen seinää. 
Tässä vanhemmassa blogipostauksessa näkyy yhdessä kuvassa miltä ylläoleva seinä näytti ennen  oviaukon suurentamista.

WC-tiloja varten on keittiön eteisen seinään puhkaistu uusi ovi. Hyvältä näyttää hirsi muualla!

Tulevan valmistuskeittiön seinää ja kattoa.
Keittiön ja asiakastilojen rakentaminen vanhaan taloon vaati paljon suunnittelua, uusia putkia, viemäreitä ja sähköjä - kuten kuvista näkyy. Ulkonakin on kaivettu.

Tässä vedetään uutta putkea.