maanantai 30. tammikuuta 2017

Ikkunoiden ja ovien kimpussa

Muistattehan yläkerran ovien kukkamaalaukset, joista oli jo joulukuun blogipostauksessa? Niiden kunnostus on nyt päässyt alkuun. Kotkaniemessä harjoittelevat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun restauroinnin (vuoden 2016 loppuun Kymenlaakson ammattikorkeakoulu) opiskelijat ovat tehneet jo mm. pinkopahvien korjauksia, pelastavat myös lohkeilleet kukkamaalaukset ja puhdistavat maalikerroksia metalliosista, kuten alla.

Tässä puhdistuu yläkerran tulevan kokoushuoneen pönttöuunin tähtiventtiili.

Tältä näytti joulukuussa.

Tammikuussa: pienellä neulalla ruiskutetaan liimaa irrallaan olevan maalin alle, tarvittaessa siveltimellä auttaen.

Liimattu kohta suojataan muovilla.

Lämpölusikan avulla taivutetaan maalikerrokset alas ja painetaan ne kiinni taustaansa. 

Alakerran työhuoneessa maalatut ja kunnostetut ulkopokat odottavat jo pääsyä paikoilleen.

Valkoista ulospäin.
Ahkera Jenni (kiitos taas @kymenkarmiini)

Kaikki ulkopokat eivät ole vielä valmiita, lähellekään. Näistä Kotkaniemen lasiverannan ikkunoista on poistettu lasit ja irtonainen maali - ja osa tukevoittavista kulmaraudoista. Samalla on tosin irronnut vähän muutakin. Kyseiset ikkunat ovat aikansa erikoisuus, kaikesta päätellen lyhytaikainen ilo, liukuikkunat. Näitä oli Kotkaniemen lasiverannalla kaksi alla olevan kaltaista kokonaisuutta ja kaksi pienempää. Vuosikymmeniin ne eivät ole toimineet ja ovatkin olleet maalattuina kiinni.

Kahden keskellä olevan kuuluisi paikallaan ollessa liukua sivuille, reunimmaisten ikkunoiden päälle.
Ikkunoiden rakenne on erikoinen; liitoksen kohdalle on upotettu messinkinen rulla, joka pyörii puisessa kolossansa (jos pyörii), sittemmin ruostuneen rautatapin varassa. Rulla vie suurimman osan liitoksesta, joten poka pysyy kasassa käytännössä kulmaraudan avulla.


Kun kulmaraudat irroitetaan ja vuosien mittaan vesi on tehnyt työnsä, käy näin.
Tarkoitus on yrittää kunnostaa näistä ainakin yksi pari toimiviksi. Toteutustapa vaatii harkintaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti